Erään nuoren tytön tarina

Myriam Lipsveteläinen syntyi syrjäiselle metsäseudulle lammasfarmarin ja pienrikollisen kuudenneksi tyttäreksi, veljiäkin oli kahdeksan. Talo oli hyvin köyhä, eikä siellä juuri muita harrastuksia ollut kuin satunnaisesti käsiin saatujen kirjojen lukeminen sekä insesti, niin ikävä sana kuin se onkin. Milloin tyttö ei ollut isänsä tai veljiensä seksuaalisten mielihalujen kohteena, hän lueskeli kertomuksia erityisesti kaukomaista. Koulussa Myriam oli hyvän oppilaan maineessa, mutta hänestä kasvoi kotona saatujen kokemusten mukaisesti ns. huolimaton tyttö.

Kouluaikojen loppupuolella Myriamista varttui ajoittaisesta ruoan puutteesta huolimatta hehkeän rusoposkinen ja terve nuori nainen. Hän oli kasvoiltaan mukavasti kaunis ja varreltaan sorja, josta esiin työntyvää uhkeaa rintavarustusta kelpasi kyllä esitellä. Erityisen miellyttävät olivat hänen vapaasti paidan alla pullistelevien rintojensa terhakkaat nipukat, jotka ikään kuin kilpaa yrittivät tehdä puseroihin reikiä. Sanalla sanoen häntä himoitsi moni uros, muttei sentään ihan omaksi saakka. Myriam ei tosiaankaan ollut neito, jonka poika vie vanhemmilleen näytille avioliittoaikeissa, mutta patjalle hänet kyllä kelpasi kellistää.

Kasvettuaan nuoreksi naiseksi Myriam Lipsveteläinen lähti reppumatkaajaksi Aasiaan. Matka Venäjän ja sen entisten alusmaiden halki kohti Intiaa ei ollut tapahtumaköyhä, olihan reppumatkaaja nuori ja kaunis vaalea tyttö, joka osasi miellyttää miehiä. Myriam tykkäsi erityisesti Uzbekistanista ja sen hurjista paimentolaisista, jotka osasivat tehdä monenlaisia temppuja hevosen selässä. Ja temppuja hallitsi myös Myriam totta totisesti.

Intiaan päästyään hän hakeutui Länsi-Bengalin pääkaupunkiin Kalkuttaan ja siellä paikallishallinnon päällikön palatsin tuntumaan ikään kuin tyrkylle laveamman elämän toivossa. Intialaisen kommunistiministerin poika Karam ihastui vaaleaan kaunottareen. Liukas perijä liehitteli neitoa monin lahjoin, eikä aikaakaan, kun Myriam suostui nuorukaisen ties monenneksiko jalkavaimoksi.

Karam oli aluksi kuin itse pyhimys ja herrasmies, mutta osoittautui piankin brutaaliksi ja ikävän masokistiseksi mieheksi. Erityisen häijy hän oli länsimaalaiselle tytölle, koska oli jo kyllästynyt pieksemään tummahipiäisiä, mulatin kuritus kun aiheutti hänelle akuuttia turhaumaa. Myriamin pieksemisestä tuli lähes jokailtaista, nöyryyttäminen oli arkipäivää.

Saatuaan viimein pojan raisuista otteista tarpeekseen Myriam varasti Karamin auton ja lähti pakoon. Pahaksi onnekseen hän ajoi kaupungin slummissa kolarin, hänellä kun ei ollut juuri lainkaan ajokokemusta eikä varsinkaan vasemmanpuoleisesta liikenteestä. Hän löi rintakehänsä ja erityisesti kaulansa pahasti auton rattiin menettäen puhekykynsä. Sairaalassa hänelle vaihdettiin samassa turmassa kuolleen paikallisen ilotytön äänihuulet, joissa oli klamydialoinen, joka taas oli tullut ilotyttöön saksalaiselta turistilta suuseksin kautta. Loinen asettui mielellään kodiksi Myriamin notkeaan runkoon. Leikkauksen jälkeen neiti Lipsveteläisen puhekyky palautui.

Päällisin puolin Myriamilla ei ollut mitään hätää, kauniit kasvot eivät olleet kärsineet kolarissa eikä upeamuotoinen ja runsas povi ollut turmeltunut. Neidon kaulan juureen tehdyn hengitysreiän päälle kasvoi nahka aivan normaalisti, vaikkakin itse reikäkäytävä ei umpeutunut intialaisen sairaalan instrumenttien epäpuhtaudesta johtuen, mutta tätä ei Myriam vielä itsekään tiennyt.

Karamin jätettyä hänet noutamatta sairaalasta takaisin uudelleen orjuutettavaksi Myriam palasi rekkakyydillä Suomeen. Kotimaahan päästyään hän hakeutui oitis seksibisnekseen, muuta ammattia kun hän ei osannut. Tulevaisuus ei näyttänyt hyvältä, ammattina seksi voi olla vaarallista.

Niinpä erään kiihkeän seksiaktion aikana intialaisen kirurgin tekemän hengityskäytävän uusi päällysnahka repesi päästäen reikään iloisia siittiöitä asiakkaana olleen betoniraudoittajan tippurin runtelemasta peniksestä. Myriam oli tarkka tyttö, hän ei halunnut antaa miesten laueta sisälleen, siksi tämäkin juopunut asiakas ruiskautti lastinsa tytön rinnoille. Kyseinen reiän repeäminen, sinne valunut vähintäänkin likaisen kikkelin sperma, kuolleelta ilotytöltä sosialisoidut äänihuulet sekä intialainen klamydialoinen yhdessä Myriamin tavallista kookkaamman libidon kanssa kehittyivät neiti Lipsveteläisen kehossa sangen outoon muotoon. Edellä mainitut ainesosat nimittäin kehittyivät kokonaan uudeksi elimeksi, ja vieläpä melkoisella vauhdilla! Neidon rintaontelon sisään kasvoi lapiomiehen nyrkin kokoinen elin, Visvanus erectus, kertakaikkisen ennennäkemätön seksuaaliviettiä kiihottava symbioosi, aivan ainutlaatuinen koko ihmiskunnan historiassa. Entisellä rintavalla tytöllä oli nyt kolme rintaa! Kaiken tämän lopputuloksena Myriamin sisältä entisen hengitysreiän kautta alkoi kummuta outoja eroottissävytteisiä ääniä, aluksi hyminää ja yninää, kohta jo kokonaisia sanoja ja myöhemmin jopa lauseita!

Moniulotteinen vaiva aikaansai tytön sisältä ajoittain hyvinkin rivoja huutoja ja vieläpä suuta avaamatta ja huulia liikuttamatta! Myriamia tilanne joskus hieman nolostutti, niinpä hän hakeutui jossain vaiheessa hoidon piiriin. Tapaus oli niin mielenkiintoinen, että vanhemmat lääkärit ympäri Euroopan halusivat miltei kilpaa tutkia Myriamin outoa uutta elintä ja varsinkin hänen upeaa runkoaan. Mutta koska maailmalla ei ollut esimerkkitapauksia, jäi pätevien lääkäreiden tarkat diagnoosit antamatta.

Vaan löytyipä viimein nuori kotimainen lääkäri, joka osasi yhdistää asioita, ei omaksi onnekseen sentään ihan kaikkea. Niin kuin saduissa usein käy, sai nuori lääkäri Myriamin lopulta omakseen, ja näin entisestä pilveä polttavasta iloluontoisesta reppumatkaajaneidosta tuli kunnioitettu tohtorinna.

Myriam kertoili nuorelle aviomiehelleen lapsuudestaan ja nuoruudestaan isänsä, veljiensä ja kylänmiesten patjana. Lääkäri vihastui, mutta muisti etiikkansa, eikä lähtenyt suoralta kädeltä kostoretkelle. Eräänä päivänä Myriamin isä sekä kaksi veljeä saapuvat lääkärin vastaanotolle kuka mitäkin vaivoja esittelemään. Isällä oli tietysti toive siitä, ettei lääkäri laskuttaisi häntä, oltiinhan tässä sentään sukulaismiehiä. Lääkäri ei todellakaan laskuttanut isää, mutta kuin puolivahingossa sipaisi isän kikkelin irti nivustyrää leikatessaan. Sitä ennen hän oli tahallisesti tartuttanut ruiskeiden avulla toiseen poikaan hivin ja toiseen ebolan. Kosto on suloista.

Tarinan opetus:
Tutkikaa hyvät lukijat ympäristöänne. Kaikki ei aina ole ihan sitä, miltä ensi silmäyksellä päällepäin näyttää. Eikä missään nimessä esiaviollista seksiä, ei, ei, ei!

Jo nousi koipi

Eräässä huoneessa, ei niin siistissä,
ahtaassa huoneessa rujossa
tunkkainen katku ilmoilla
maata rötkötti kintut ojossa
ruho niin haiseva kiihdyksissä.

Mistä tuo liike, mistä tuo kiihkeys
kun jalka jo liikkui ja nousi
ja nousi
yhä ylös nousi
jalka niin kiihkeästi nousi.

Jo nousi tönkkö koipi
vaan miehen ruho ei laisinkaan
jalka vain nousi
törähti ja kaasut päästi
ilmoille huoneen nyt enempi tunkkaisen.

Pensselsson 9.4.2012 pikkaisen pierun hajuisessa huoneessa

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Krapulaisen ministerin mietteitä

Rannassa on lokki, se ei näy tähän.

Puussa on kuiva oksa ihan toisella puolella kuin se toinen ei ole.

Tuo varis nauraa minulle, haen ilmukan.

Punainen kukka vihreässä vehreässä pistää mielen synkäksi, mitäs se siinä elvistelee, krapulaiselle.

Kauniissa kitarassa on ruma ääni väärissä käsissä.

Jos pierettää, niin voi olla, että kohta haisee.

Täällä haisee.

Paha ei ole niin kiva kuin kiva.

Parempi ulkohousut lattialla kuin Pohjanpoikapullo tyhjänä.

Rahalompakkoni kuksii tuossa pöydällä. Saatan saada piakkoin pikkurahaa.

Palovaroittimesta on virta loppu, mutta ei haittaa, ei täällä tulipaloa syty kuitenkaan.

Tyhjä vissypullo puolitäyden vieressä on melko turha kapine.

Naapurin rouva toi omenoita, liekö pahat mielessään.

Hänellä on kaunis ääni ja muutenkin on tuuhea.

Onpas kiva kirjahylly, siellä on pari uutta vielä lukematonta kirjaa.

Ja vajaa pullo viinaa.

Ei ole kyllä kauaa.

Jussikin soitti, naurettiin. Ei itketty. Vaan naurettiin. Molemmat.

Kello on yli kymmenen, arvaatteko mihin lähden vai baariin.

Jos minulla olisi kissanpoika ja se tömistelisi tuossa karvalankamatolla, niin sitä se ei kauaa tekisi.

Pidän mirreistä, en kissoista.

Jos juo viinaa teemukista, on hyvä ottaa ensin plektra pois suusta.

Mannerheim-kirjassa on paljon tietoa Mannerheimistä.

Pohjanpoika Strong 59% -tujaus limsan kanssa on melkein kuin aito paukku.

Haisee taas.

-pensselsson- 22.8.2010

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Muniani kaivelen

istun kumarassa runoa miettien
aihetta, mielen sanomaa
muniani kaivelen
puhtaalta tuoksuen
vain villasukat jaloissa
yksinäni

en osaa sanoiksi pukea
enkä aio pukea
vaatteita ylleni
sillä muniani kaivelen
yhä puhtaalta tuoksuen
yksinäni

kärpäsenpaskaisten akkunoiden takana
aurinko tekee kesää
ehkä myös minulle
silti yhä muniani kaivelen
lähes puhtaalta tuoksuen
yhä yksinäni

rohkaisenko itseni
liu’un ulos asunnostani
kesää tulevaa tervehtimään
mutta ei
ei minulle tule kesää
vain muniani kaivelen
yksinäni

-Pensselsson 17 toukokuuta 2007-

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Urheiluopisto vs. Velttoiluopisto

Suomi on urheiluhullua kansaa, näin on toitotettu jo vuosikymmenten ajan, eikä suinkaan suotta. Suomen Urheiluopisto suoltaa solkenaan uusia urheilusankareita kansamme palvottaviksi, ja hyvinä kisamenestysvuosina tämä pohjoinen korpikansa on melko totaalisen pähkähulluuden kourissa.

Mutta eikö hulluus ole jotain sellaista, mitä me kukin henkilökohtaisilla tahoillamme juuri pyrimme välttämään? Jos ja kun näin on, ehdotankin perustettavaksi uuden ministeriön, jonka johtoon liiankin hyvin tuntemani Surrari Kätinen eli Kärräri Sutinen ehdottaa juuri minua, Ministeri Pensselssonia. Uuden toimielimen nimi tulee olemaan näpsäkästi Velttoilu- ja juomakulttuuriministeriö.

Jos ja kun, olen siitä varma että ”kun” on oikea termi, minut valitaan uuden Velttoilu- ja juomakulttuuriministeriön johtoon, aion oitis perustaa uuden instituutin, jolle annan nimeksi Suomen Velttoiluopisto. Sen päätehtävänä on tarjota nuorille ja lahjakkaille urheilijan taimille vaihtoehtoja ainaisen ruokaympyrän orjallisen noudattamisen ja lähes profeetallisen ’terve elämä voittaa’ –mantran hokemisen rinnalle. Velttoiluopistolla tarjotaan selkeästi läskiä ja kaljaa, punsaa ja punkkua, ja pullat ynnä sipsit, joita on erinomaisen peijakkaasti kaiken aikaa saatavilla, ne huuhdotaan alas perinteisellä koskenkorvalla. Vapaata seksiäkin on saatavilla, onhan Suomi vapaa maa.

Velttoiluopiston rehtoriksi asettaisin henkilön, joka nimitettäisiin Veltto Virtasen, Matti Nykäsen, Timo Jutilan sekä kotikuntani karvahattubaarin vakioasiakkaista koostuvan komiten muodostaman mietinnön pohjalta. Koska kyseessä on heiluvan henkilön heiluva palli, rehtoreita voisi olla kaksi, esimerkiksi Jyrki Järvilehto ja Juha Kankkunen. Jutilalle jäisi vararehtorin pesti. Opiston johtokuntaan haettaisiin henkilöitä Tampereen keskustan, Helsingin Kontulan, Kouvolan Lehtomäen sekä Lahden seudun lähiöbaarien kanta-asiakkaista. Vapaalle seksille riittää aina antajia jos kohta ottajiakin, kunhan rahaa ja lientä riittää.

Ne nuoret ja hieman varttuneemmatkin reppanat, ketkä eivät aivopestyinä lopeta raastavaa urheilijan uraansa, he jatkavat itsensä rampauttamista Urheiluopistolla. Mutta he, jotka kokevat nautinnollisen heräämisen, heille aukeaa paikka Onnellisuuden viinitarhassa, tarkemmin siis Velttoiluopistolla.

Ei ole paha, jos maailmassa on pahaa, kunhan sitä vaan on vähemmän kuin hyvää. Ideanani on opettaa Suomen kansa kohtuullisen tasapainoilun komansseiksi. Uuden Velttoiluopiston parhaimmilla, itse asiassa heikoimmilla, lekottelupisteillä läpikäyneet henkilöt pääsevät valtion apurahoille lepäämään laakereillaan. He eivät tee mitään muuta kuin porsastelevat ja viettävät orgioita, lihovat ja ennen kaikkea lepuuttavat paisuneita ruhojaan paitsi kotisohvillaan myös julkisilla paikoilla. Ja koska kukaan normaalikansalainen ei osoita palvovaa hulluutta laakereillaan makailevaa velttoilijaa kohtaan, keskimääräinen hulluus Suomessa vähenee ja pian jo tasapainottuu. Ja kuten ymmärrämme, juuri tasapainoinen kansa on onnellinen kansa.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Asian tynkää tynkäjaloista

Miksi ihmeessä sanotaan: ” Jos vaan jalat kantaa.” Ei ne jalat mitään kanna vaan kädet! Milloin olet nähnyt jonkun kantavan ostoksia, saunapuita tai mäyräkoiraa jaloillaan?

”Kyllä jalat antaa, jos vaan jaksat kantaa”, sanoi se entinenkin morsian. Vanha pohjois-kymenlaaksolainen sanonta kaukaa 2010-luvulta asti.

”Eipä paljoa haittaa, jos puujalan jalkapuuhun laittaa”, totesi pahennusta aiheuttanut vanha merikarhu kirkonmäellä.

”Vaarilla on jo toinen jalka haudassa.” Onko vaari hajonnut palasiksi ja kuinkahan moneen osaan? Ja missä ihmeessä on hänen toinen ketara?

Missä valmistetaan invalidisoituneen kehonrakentajan proteesi? Puujalkaprässissä.

Jalka mittayksikkönä:

Jalka on vanha mittayksikkö. Erään muinaisen hallitsijan jalkaterän pituus mitattiin, koska haluttiin saada sen aikaiseen mittausjärjestelmään edes jonkinlainen yksikkö. Siksikö sanotaan ”jalat haisee”, koska alistettu kansa ei pitänyt hallitsijastaan? ”Raha haisee”, sanottiin myös. Kokiko köyhä kansa itsensä petetyksi, koska hallitsija asui leveästi ja herkutteli muiden kustannuksella?

Nykyisin urheilijat usein venyttää jalkaa. Yrittävätkö he väärentää mittaustuloksia? Tynkäjalalla taas pyritään vähättelemään esimerkiksi harjoituskauden saavutuksia.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Lomautetun ruokapula

(sävelkulku: Meksikon pikajuna)

Kuivatut ja pakasteet, marjat, lihat, jalosteet
monen sortin sienet, kalat, säilöön siirtyneet
pelastaneet usein on köyhän pojan kohtalon
nälkäkurimuksen, ruhon kokoon kuihtuneen.

Kaapeissa on purkkia, tonnikalafisua
makaronit, pastat, riisit, oottaa keittoa
näkkileipää reissusta on jäänyt jostakin
niistä loihtii juhlamenyynkin.

Pihassa on nokkosta, karviaista puskissa
omena se odottelee syksyn tuloa
tillit, lantut, porkkanat, aina yhtä makoisat
mukava on talven eestä ylös poimia.

Nytpä maha murahtaa, einestä se odottaa
askel käypi kaapille ja ovi aukeaa
pettymys on suuren suuri, mieli matala
kun tyhjyys loistaa joka tasolta.

Silloin mielen loukosta, aivosolun joukosta
iskee huoli, mistä aineet päivän atriaan
onneksi on lompakko, siannahkakukkaro
josta ensiapu löytyy hätään suurimpaan.

Vaan eipä anna apua tyhjä pussi katala
muovikortilla ei ole taaskaan katetta
silloin sydän pamppailee ja miltei pysähtyy
missä lienee köyhyyteni syy.

Köyhä aina ollut oon, lomautettu kortistoon
ei ole varaa, rahaa, ruokaa normaaliin tasoon
en silti hae apua, en ruokaan kehtaa lainata
viinaa, kaljaa varmaan sais, mutten sitä halua.

Pakko vetää tänäänkin niin kuin usein ennenkin
vyötä yhä tiukemmalle, lähtee kilotkin
kun ruoka taasen loppu on ja mieli iloton
kuppi vettä tuo mulle nautinnon.
-pensselsson- 29.10.2011

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Ääniputki

Jos haluaa ilahduttaa vaikkapa kaukana asuvaa ystäväänsä äänitervehdyksellä, ei siinä mitään kalliita sähkövempeleitä tarvita. Toimi näin: Hanki putkenpätkä, jonka halkaisija on suunnilleen suusi kokoinen, siis sellaista talouspaperirullan kokoluokkaa. Tulppaa se putki toisesta päästä vaikkapa teipillä tai luonnonkorkilla. Laita putken avonainen pää suuhusi ja puhu putkeen tervehdyksesi. Tulppaa nyt myös puhepää. Lähetä putki kaverillesi. Yllätys on melkoinen, kun hän poistaa teipin ja ”Hyvää nimipäivää ystäväni, toivoo ystäväsi Raimo-Marjatta” kajahtaa putkesta. Ja mitä pidempi putki, sitä mittavamman tervehdyksen voit laittaa.

Oikein jos olisi pitkä putki, sinne voisi lukea vaikka romaanin, tai ainakin jokusen luvun. Tällöin putkessa olisi hyvä olla se luonnonkorkki tai muu kestävämpi tulppa, jonka voisi asettaa kesken kuuntelusession takaisin paikoilleen, sillä kukaan ei jaksa kuunnella koko romaania yhtä kyytiä.

Huomioi, ettei vessa- tai talouspaperin pahvirulla kestä monien päivämatkojen päähän asti vahingoittumattomana, ei ainakaan rospuuttoaikana, sillä kylmettynyt tai kastunut pahvi vääristää ääntä, ohivuotoakin voi syntyä. Sivuäänetkin lienevät tuolloin mahdollisia. Putken materiaali pitääkin valita huolella. Itse lähettäisin ulkomaille suunnatut lähetykset ruostumattomassa teräsputkessa, esim pyssyn- tai tykinpiipussa. Tullia varten vaan piipun kylkeen ”Älä avaa, ettei ilma pilaannu” -tarra, jota koulutuksen saanut valistunut rajavirkailija osaa kyllä kunnioittaa.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Surullinen vuosi

Koska maailma makaa aivan rähmällään eikä toivoa paremmasta juuri näy, ehdotan uuden vuoden ilotulituksen sijaan järjestettäväksi ankeasti masentavan surutulituksen. Toki tällöinkin soitto soi ja raketit lentää, mutta ehkäpä seuraavanlaisin pikku muutoksin, joita tuohon alle allapäin listaan.

Raketista ei lähdekään iloisesti viheltäviä ääniä, riemukkaan kirjavia värejä eikä mitä mielikuvituksellisimpia kuvioita. Sen sijaan raketin laukaisuääni on vaimea tussahdus, samanlainen pläjähdys, kun lehmä pudottaa leveästä peräpeilistään saavillisen lantaa mutaiseen maahan. Surutulitteen lento on vaisua väpätystä, sen kulkuääni on kuin suoraan itä-karjalaisten ammattisurijanaisten itkuvirsistä. Itse asiassa lentoääni muistuttaa hämmästyttävän aidolla tavalla Kari Rydmanin Niin kaunis on maa -veisua, tosin sillä erotuksella, että tarkkakorvainen surunseuraaja voi kuulla on-sanan tilalla oli-sanan, Niin kaunis oli maa.

Eikä sen puoleenkaan raketista lähde edes kipinäsuihkua, koska ankean raketin valmistajana toiminut yritys oli muutenkin uhkaavan konkurssin uhalla päättänyt laittaa omalla kustannuksellaan rakettien alapäähän kangassuikaleita. Ne estävät liian iloisten kipinöiden näkymisen surunseuraajien viikkoja jatkuneiden itkujen tulehduttamiin silmiin. Kaukonäköisesti toimittu kerta kaikkiaan, ja toisen kerran myös. Mainittakoon, että kyseisen firman omistaja ampui itsensä taivaalle tehtaansa myötä ikään kuin viimeisenä palveluksenaan yhteiskunnalle. Hänet kruunattiin postuumisti Dödensheimin ritariksi nro 666.

Kun ankea raketti viimein räjähtää tympeän troposfäärin alla, sen masentava pöllähdys ei kirvoita yhtäkään iloista kiljahdusta edes kurittomasta lapsijoukosta. Ei näy yläilmoista kirkasta välähdystä eikä kuulu hilpeää helinää, vaan muutenkin tumman taivaan täyttää jos mahdollista vieläkin mustempi savupöly. Tussahduksen ääni on kuin hieman epävireisestä tuomiopasuunasta, jota tuonelan joutsen soittaa kilpaa öljytankkerin sumusireenin kanssa. Musta pöly leviää koko kaupungin ylle, kunnes se pikku hiljaa sataa kaiken kuormansa kansakunnan niskaan. Ja eikä mitä tahansa kuormaa, vaan spesiaalisesti valikoituneita suruaineksia. Raketti levittää alleen tuhkaa, lehmänpaskaa, lintuinfluenssabakteereja, pöhötaudin siemeniä, kutkapulveria sekä pieniä nastoja, jotka puhkovat polkupyörien renkaat sekä lapsia kuljettaneiden maitokärryjen kumit. Autojahan tavallinen rahvas ei ole kyennyt enää vuosikausiin käyttämään niiden korkean ostohinnan ja ylikalliiden käyttökustannusten vuoksi.
Luonnolisesti yläluokalla on rokotukset kaikkeen edellä mainittuun saastaan. Ja vaikkei lehmänpaskan aiheuttamiin tauteihin vielä rokotusta olekaan, ei se yläluokkaa haittaa, sillä he istuvat juhlasaleissaan samppakaljasta ja mansikoista nauttien tietoisina siitä, että kyllä se rahvas sitten huomenna kaiken paskan lapioi pois hernerokkalautasellista vastaan, lihatonta rokkaa luonnollisesti.

Surutuliksen päätyttyä musisoi soittokunta Tommi Läntisen Syvälle sydämeen sattuu (ja koko kroppaan).

Iltayön rauhoituttua kunnanpösö jakaa kaupungintalon portaille rakennetusta ilmatiiviistä lasikopista ihmisille seteleiltä näyttäviä lappusia, joita jatkuvan puutteen kurjistamat aliravitut masennuspotilaat eli tavallinen kansa innoissaan käsiinsä riistää. No eihän se tietenkään ole ilmaista rahaa vaan lisäverotiketti. Ihmisille ei vaan ole kerrottu, että on säädetty uusi asetus, jossa kyseisen ”setelin” käteensä ottamalla ja siihen sormenjälkensä jättämällä sitoutuu maksamaan kaupungin ja valtion kassaan vielä yhden ylimääräisen kymmenyksen muutenkin surullisen pienestä palkastaan, jos nyt sattuu ylipäätään työelämässä olemaan. Ja jos ei ole, otetaan kymmenys äitiyspäivärahoista ja Kelan tuista puolitoista kertaa korotettuna, ja eläkeläisiltä kerrassaan puolet tuloista.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Vaimon painon vartijat

Netti ja muukin media on täynnään sivuja ja oppaita, miten vartalon (mulla ruhon) painoa voi tarkkailla, esimerkkinä vaikkapa Painonvartijat. Kyllähän ihminen toki tietää onko oma paino noussut tahi laskenut, koska henkilövaakoja on kaikilla varaa hankkia. Tässä ei ole mitään ongelmaa, ja onkin suotavaa tarkkailla oman painonsa liikahduksia erilaisia vaivoja välttääkseen. Estetiikkaankin se liittyy, liittynee, joillekin pulska kansalainen on vastenmielinen näky varsinkin katsojan omassa makuuhuoneessa. Mutta:

Uskallan väittää, että omaa painoaan tarkkailevia ihmisiä on paljon, mutta vielä paljon enempi on heitä, jotka säännöllisesti stalkkaavat siipan, läheisen, naapurin, työkaverin tai satunnaisen vastaantulijan vartaloa ja erityisesti vatsanseudun paisumista. Enkä nyt tarkoita vauva-merkkistä kasvupakettia, vaan silkkaa ihraa, laardia, läskiä. Läskiä!

Mikä olisikaan sen hauskempaa, kuin päivittäin kuitata muutamalla huulenheitolla vaimolle ”ootko taas lihonut” tai ”et kai ole jälleen raskaana” yms viestiä siitä, että tämän tulisi vartioida painoaan painokkaammin. ”Pomo näyttää aina vaan entistä enemmän johtajalta” voisi olla hyvä kuitti oman työpaikkansa toimitusjohtajalle, sillä heitolla saattaa saada jopa muutoksia palkanlaskentaan. Ei välttämättä palkankorotusta, mutta mahdollisesti sen perkeleen pienen palkan loppumista vallan tyystin.

Vaimon painon vartijat, Muiden painon vartijat, Naapurin painon vartijat, keksikää itse lisää.  Kokeilkaa ja kehitelkää uusia kuittailutaktiikoita eri tilanteisiin, saatte taatusti uusia ystäviä. Vai oliko ne sittenkin vihamiehiä.

Kohta on pyhäinmiestenpäivä, isän päivä ja vissii joulukin. Ostappa pois pukille, ja miksei myös isälle.

Vajaalla kympillä saat tuntea suurta myötähäpeää miltei parin sadan sivun verran.
LINKKI KIRJAAN

Kasailen tänne otteita omasta mitättömästä tuotannostani. Ihan ekaksi laitan linkin jo julkaistuun esikoisromaaniini https://kirja.elisa.fi/ekirja/hupipartnerit