29. huhti, 2022

Itänaapurille banni

Olen puhtaan ja reilun urheilun kannattaja. Varmasti monilla ellei kaikilla mailla olisi urheilun puhtaudessa parannettavaa, mutta joillain mailla muita enemmän.

Itäisen naapurimme, ei sen naapureistamme parhaan, viimeaikaiset ja toteennäytetyt valtiojohtoiset dopingrikkeet, maan valtaisa korruptio, oman kansansa riisto ja vaino, kansalliset ja kansainväliset salamurhat, kyseisen valtion suorittamat järkyttävät sotatoimet ja muihin maihin suunnattu jatkuva uhkailu yhdessä saavat minut haluamaan, että itäisen naapurimme monet toimet pitää pystyä kansainvälisellä tasolla pysäyttämään.
 
Ehdotan, että koska Venäjä on tuhonnut Ukrainan valtiota ja tappanut sen kansaa laajasti, käytännössä tuhonnut useammankin sukupolven tulevaisuuden, niin Venäjä suljetaan aivan kaikesta kansainvälisestä urheilu-, kulttuuri- ja muista tapahtumista vähintään yhden sukupolven ajaksi. Vuosissa se voisi olla 25-30 vuotta, jos Ukrainen sota lopetetaan pian. Jos sota jatkuu, nousee banni vaikkapa viiteenkymmeneen tai jopa sataan vuoteen. Olen puhunut.