23. maalis, 2018

Tytöttelystä

Tytöttelystä sen verran, että tytöttelen usein henkilöitä, jotka ilman muuta ovat ikänsä puolesta naisia eikä tyttöjä. Ikinä, ikinä en kuitenkaan tytöttele siksi, että haluaisin lytätä tai millään lailla vähätellä naista, aivan päinvastoin. Haluan olla tuttavallinen ja ystävällinen. Ja enpä ole huomannut, että kukaan näistä "uhreista" olisi koskaan mulle suuttunut tai edes harmistunut. Kait se johtuu siitä, miten sen tytöttelyn suorittaa, eli millainen sanojan ulosanti on.
 
Jos sävy on painava ja käskevä, tytötellyillä on kaikki oikeus harmistua. Mutta jos äänensävy ja eleet on iloisen rauhallisia ja jutustelu kepeää, ei tytöttelystä suuttumisia synny. Olen huomannut, että naiset tykkäävät siitä, kun mies huomioi heidät ja heille (hymyillen) juttelee, oli nainen sitten nuori tai vanha, kaunis tai enempi tavallisen oloinen, koulutettu tai ei, enempi tai vähempi menestynyt. Tietenkin joku nainen voi kokea kaiken tytöttelyn loukkaavaksi, mutta en ole vielä tähän ikään sellaiseen naiseen törmännyt, mutta kaitpa sellainenkin päivä vielä eteeni sattuu. Toki aina voi jättää tytöttelemättä, jos on asiasta epävarma, ja toki tytöttelyn voi lopettaa kokonaankin.
 
Mutta meneppäs pojittelemaan miehiä, huh huh. Isoa miesjoukkoa (kaveripiiriä, urheilujoukkuetta, työporukkaa jne) voi pojitella, kun pojittelu ei kohdistu yhteen tiettyyn henkilöön. Mutta meneppäs miehenä pojittelemaan yhtä tiettyä miestä, niin turpiin tulee. Miehet on paksukalloja. Me miehet olemme.
 
Ylipäätään en ymmärrä, miksi kukaan olisi siinä asemassa, että voisi ketään käskyttää. Hyvä pomo ei alaisiaan käskytä, vaan ohjeistaa, opastaa ja neuvoo hyvässä hengessä. Kukaan mies ei ole automaattisesti naisen yläpuolella eikä kukaan nainen vastaavasti kenenkään alapuolella eikä päinvastoin, siis ihmisenä. Esimies on toki esimies, mutta käskyttäjä on huono esimies.  En mitään halveksi niin paljon kuin toisten alistajia.