14. kesä, 2015

Venegrilli

Olipas kiva perjantai, kun ystäväni Lasse saapui mua viihdyttämään ja kiihdyttämään. Hän kurvasi uljaalla peltiratsullaan iltapäivällä pihaan. Ihan ekaks autoilimme pari rundia lähialueilla, sit kotiuduimme kauppojen kautta mun luo. Kun Lars oli asetellut omaisuutensa vierashuoneeseen, pääsimme itse aiheeseen, eli kalastusretken suunnitteluun.

Mainittakoon tässä välissä, että mun 7 kk 9 pv jatkunut alkoholista kuiva kausi päättyi juuri tuolloin.

Lähdimme Lassen kanssa siis mun veneelle tuohon Kymijoelle. Tavaraa oli matkassa hieman normaalia enemmän, sillä aika harvoin veneretkellä on mukana grilli ollut. Nyt oli. Kalasteltiin ensin täällä mun lähivesillä, sit lähdimme kauemmas kohti alavirtaa.

Jos joku kuusaalainen ihmetteli keskellä jokea lipuvaa venettä, josta nousi ajoittain mustaa savua, niin ei hätää. Paatti ei ollut tulessa, vaan savu nousi keskituhdolla olevasta nestekaasugrillistä, jonka päällä olevalla parilalla grillasimme matkan aikana makkaraa. Slupsis! Toinen grillaus suoritettiin toisen kaverini laiturilla, slurpsista jälleen.

Lopulta palailimme kohti kotivesiä, jossa tapasimme poikani perheensä kanssa. Kaiken kaikkiaan olimme vesillä 6 tuntia. Pikku vesisade kruunasi mahtavan päivän, sillä koko retken ajan oli olllut pelkkää auringonpaistetta ja aivan peilityyni eli pläkä keli.

Kalastusta ajatellen retki oli kuivahko: saaliina yksi hauki, joka pääsi kotiinsa kasvamaan.
Ja mitä tulee mun kuivan putken katkeamiseen, niin vakuutan, ettei harmita yhtään, niin kivaa oli. Ja se juomani määrä, 3 lonkeroa ja yksi lasillinen viiniä, seitsemän tunnin aikana ei saanut minua humalatilaan.

Iltayöstä tein vielä kämpillä lämpöisiä voileipiä sekä pastapöperöä, jotka nekin maistuivat yllättävän hyville. Sit vaan hyvää yötä ja aamulla tavataan.
Aamulla pannullinen kahvia muutaman voileivän kera. Autolla Kuusaan keskustan kauppojen kautta Kymin tehdasalueelle, jossa näyttelin Lasselle moninaisia paikkoja. Kävimme kirpparilla ja söimme jäätelöt, great. Lopulta Lasse heitti mut kämpille ja jatkoi matkaansa uusia seikkailuja kohti.

On kyllä mahtava kaveri tuo Lasse, miehistä selkeästi parhaimipia. Kiitos hänelle!