25. touko, 2015

Mikromikko eikun mikrojigi

Hei, olen Mikko Mikrojigi, ja tulen nappaamaan aivan kaikki jokien ja järvien affenat isännälleni syötäväksi ja erityisesti jatkuvan leuhkimisen aiheeksi!

Olen tuossa kuvassa tuo alimmainen veijari, kellertävä kuin aamuaurinko Kymijoen yllä. Olen vain parin sentin mittainen ja painan vain muutaman gramman, mutten anna sen vaikuttaa negatiivisesti. Olen täynnä sekä ottavaa että antavaa pyyntienergiaa! Minua kutsutaan joskus leikkisästi mikromadoksi.

Heti tuossa mittanauhan yläpuolella on kolme sisarustani. Heidän yläpuolellaan on Tauno Tasapaino ja hänen kaverinsa.

Ihan ylimpinä ovat nuo minun suuret serkkuni, kuuluisa Jättijigien klaani. He ovat minua monin verroin suurempia ja varsinkin painavampia ja sitä kautta vahvempia, mutta heidän uimataitonsa ei ole lainkaan samaa luokkaa kuin minulla.

Me kaikki tykkäämme kaveerata UL eli Ultra Light -kalastusvälineiden kanssa. Siima on hirmuisen ohutta, reilusti alle 0,10 millimetriä, kela on samankokoinen kuin isäntäni mu.. ei kun nenä ja vapa on hento kuin pajunvitsa, vain puolentoista metrin mittainen ruoska.

Tule sinäkin Kymijoelle minua moikkaamaan! Kalat ovatkin jo tulleet minulle tutuiksi.