3. touko, 2015

Puoli vuotta

Puoli vuotta on aikaa siitä, kun viimeksi join alkoholia. Sen jälkeen en ole maistanut pisaraakaan, ja mitään muita päihdeaineita en oo koskaan edes testannut saati käyttänyt. Ystäväni L. Taneli oli se kaveri, jonka kanssa toistaiseksi viimeisen kerran paukkuja siemailin. Se tapahtui Kouvolassa Kultakellokisojen jälkeisenä päivänä 3.11.2014. Kiitos mukavista hetkistä hänelle.

Eli puhtaammalla ruholla mennään elon polkuja eteenpäin. Joku minua jo ehti alkoholistiksi tituleerata, kun väitti mulla olevan pakkoneuroosi laskea päiviä. Ei ole pakkoa, mut lasken silti, koska se antaa mulle jutun aiheita, niin kuin nyt tähänkin blogiin.

Häv ö nais dei ja sillee, kyl tyä tiiätte.

PS. Muuten, jos oon vielä 5 päivää ilman alkoa, teen uuden aikuisiän henkilökohtaisen raittiusennätykseni. Edellinen ennätys on ½ vuotta ja 4 päivää.