17. marras, 2014

Sees

Mulla on ollut viime aikoina ihmeen hyvä ja tasainen fiilis, siis henkisellä puolella, ei ehkä vielä niinkään fyysisellä. Jotenkin vaan asiat eivät vit... potuta samalla tavalla kuin ennen, vaikka sinällään mikään asia ei ole varsinaisesti muuttunut mihinkään.

Tein jokin aika sitten päätöksen olla hyppäämättä lääkäreissä, ellen ole aivan kuollut. Siis sillee melkein-kuollut. Lääkkeiden käyttöä olen rajoittanut ihan omasta aloitteestani. Tämä oli ilmeisen hyvä ratkaisu, henkisiä paineita lähti säkkitolkulla mun sielusta.

Sain raha-asioihinkin jotain tolkkua. Viimeisin, ja toivottavasti myös viimeinen, asia on toki yhä kesken, mutta nyt tiedän, että sekin on sentään jo käsittelyssä. Yhtään en ole varma, miten asiassa tulee käymään, enkä elättele mitään toiveita, mutta tämänkin asian eteenpäin saaminen on antanut omalta osaltaan mun sielulle rauhan.

Olen aloittanut taas kävelylenkkeilyn, vajaassa viikossa kolme muutaman kilometrin lenkkiä oon heittänyt. Lyhyitä matkoja ovat olleet, mut tästä se lähtee. Samoin aloitin keppijumpan, jonka avulla yritän saada yläkropan verenkiertoa liikkeelle ja lihaksistoa aktivoitua.

Juopotella en aio tänä vuonna enää lainkaan, ja eipä alkuvuodessakaan näy mitään syytä, miksi leiliä kallistaisin. Mitään en lupaa en itselleni enkä muille, mutta näin olen alko-asiaa kaavaillut.

Laajat liikkeet!